Junioreiden joukkue-SM-kisat – pelaajien kommentit

Junioreiden joukkue-SM-loppukilpailu pelattiin Kankaisten Golfissa Maskussa ke 27.- pe 29.7. Team NGK:n sijoitus oli 6.

Pelaajien kommentit kisoista (kisaraportti pelaajien kommenttien perässä)

ELMO

Lyöntipeli karsinta

Aloitin räväkästi -2 kolme väylää, peli tuntui olevan kontrollissa ja etuysin pelasin -2. Takaysillä keli muuttui aika oleellisesti ja tuli vähän lipsumista ja pari bogia. Viimeiselle väylälle hyvä birkku joka johti tulokseen -1 /71 lyöntiä. Tämä oli myös karsinnan paras tulos. Vikana joukkueena päästiin 8 joukkoon ja vastaan oli tulossa Tarina golf karsinnan ykkönen.

1.reikäpeli

Itsellä vastaan asettui June Weckman joka pääsi pelaamaan n. 1000m lyhyempänä kentän. Etuysi mentiin aika lailla Junen komennossa ja olin 2dn, sitten aloin heräämään ja ja voitin seuraavista 5 väylästä 4 ja olin 2up, peli päättyi 2/1. Molemmilla joukkueilla oli 2 voittoa joten uusintaan piti lähteä ratkomaan kumpi jatkaa 4 joukkoon. Siinä olikin sitten pientä farssin poikasta kun uusinta reikä olikin muutettu ihan eri mikä oli ilmoitettu…. Anton Rothin kanssa lähdettiin Kankas 1 tiille. Löin hyvän draivin väylän vasemmalle, josta se pomppi harmillisesti metsän puolelle kannon eteen ja oli pakko ottaa droppi. En saanut paria pelastettua ja se uusinta oli taputeltu ja valitettava häviö tuli…lähellä käytiin mitalipelejä.

2.reikäpeli

Talma Golf vastassa ja suomen ”Viktor Hovland” mua vastaan, eli Samu Kyntölä. Tasaisissa merkeissä mentiin koko matsia läpi. Väylällä 15 siirryin 1up tilanteeseen ja pidin sen väylälle 17, jossa annoin Samulle 2 metrisen putin, että päästään vikalle yleisön eteen ( meidän voitto oli jo varma ). Meikä löikin sitten avauksen outtiin niin käteltiin tasapeli väylän puolessa välissä. Se riitti Talman kaatoon kuitenkin.

3.reikäpeli sijat 5-6

Lyönti oli alkuun vähän vaikeampaa kuin oli aikaisemmin ollut ja muutamat lähestymiset tuppasivat vähän karkailemaan. Vastassa Aura Golf ja vähän tuntemattomampi kaveri. Alun hakemisen jälkeen oli muuten ihan hyvää tekemistä, kierrokseni olisi ollut -1. Kaverilla kävi siis ihan kaikki mahdolliset pomput omiin ja hän pelasi varmaan reilusti kauden parhaansa. Ei voinut kun pudistella päätä ja naureskella kun kaveri veti mahdottomat ja mahdolliset sisään. Vikalla olin 1dn ja ajattelin että nyt kaikki tsemppi päälle ja reikä himaan. Hyvä avaus ja kakkosen pistin n. 3m lipusta ja siitä eagle putti sisään sekä matsi tasan.

NEO-NIKO

Lyöntipeli karsinta

Keskiviikkona oli lyöntipeli karsinta, joka lähti hyvin käyntiin. Sain hyödynnettyä etuysin par vitoset birdieillä. Siitä edespäin en pelannut kovinkaan hyvin ja bogeja tuli liikaa enkä saanut tehtyä birkkuja. Tuloksena 76/+4 oli kuitenkin karsinnan 16sta.

1.reikäpeli

Torstai aamun singleen tuli vastaan Tarina Golfin Anton Roth. Tiesin jo valmiiksi että saan pelata erittäin hyvää golffia jos haluaa hänet voittaa. Pelasin ihan hyvin mutta se ei riittänyt, koska Anton ei tehnyt käytännössä yhtään virhettä koko kierroksen aikana ja pelasi todella hyvin. Näin ollen 4/2 tappio.

2.reikäpeli

Iltapäivän singleen tuli vastaan Talman Joel Himanen. Meillä oli todella tasainen matsi ja pelasimme molemmat ihan hyvin. Joel johti lähes koko kierroksen ajan yhdellä tai kahdella. Väylällä 17 olin 1dn ja kakkoslyöntini oli griinibunkkerissa ja Joelilla griinillä hyvällä paikalla. Sain taisteltua hyvän sand saven ja Joel otti kolme puttia. Viimeiselle lähdettiin tasatilanteesta. Tein vikalle parin ja Joelilla oli 2m voittoputti mistä hän otti kolme puttia, joten voitin ottelun 1/0.

3.reikäpeli sijat 5-6

Viimeisen päivän vastustajaksi tuli Auran Arttu Kulmala. Meillä oli todella tiukkaa vääntöä ihan vikalle griinille asti missä molemmilla oli alle kolme metriset eagle putit. Tasasimme viimeisen reiän birdieillä ja näin ollen tyytyminen oli tappioon.

HUGO

Lyöntipeli karsinta

Ensimmäisen päivän lyöntipeli ei mennyt osaltani ihan putkeen, koska mitat ja mihin kannattaisi lyödä ei olleet vielä selkeitä minulle ja rokottui 16 ja 17 väylillä vesien muodossa.

1.reikäpeli

Toisena päivänä lyöminen ja kaikki oli todella hyvää omalta osaltani. Menimme viimeiselle väylälle ensimmäisessä reikäpelissä, koska molemmilla oli selkeästi pelipäivä. Voitin ottelun 2/0.

2.reikäpeli

Toinen reikäpeli oli osaltani helppo ja koitin saada lopetettua sen mahdollisimman nopeasti. Loppujen lopuksi peli päättyi minun voittooni 5/4. Toisen päivän pelit hoidin hyvin Nurmijärvelle.

3.reikäpeli sijat 5-6

Viimeisenä päivänä lyönti ei ollut niin hyvää, kuin edellisenä päivänä, mutta peli kulki kuitenkin hyvin. Tämä reikäpeli oli todella tasainen niinkuin ensimmäinenkin oli ollut. Olin ensimmäisen ysin jälkeen 3 down, mutta 17 väylän jälkeen olin enää 1 down. Mun oli pakko voittaa se reikä, mutta kaveri teki birdin ja otin ensimmäisen tappion siltä viikolta.

Viikon paras osa-alue oli ehdottomasti puttipeli ja mentaalinen peli.

SAARA

Lyöntipeli karsinta

Lyöntipelikierros meni ihan hyvin. Vaikka tykkäsin erittäin paljon kentästä, haasteita toi pitkät par 3 radat ja loppupuolen vesisateet, jonka takia kierroksen loppupuolelle tuli vähän enemmän lyöntejä. Myös omat pitkät lyönnit toi haasteita, mutta sain pelastettua paljon puteilla.

1.reikäpeli

Toisen päivän ensimmäisen kierroksen pelasin Aleksin kanssa Foursomea ja meidän peli meni omasta mielestäni hyvin. Saimme voitettua muutamat reiät ja useat reiät päätyivät tasapeliin. Valitettavasti lopulta Tarina voitti, mutta he kyllä pelasivat hienosti.

2.reikäpeli

Päivän toisen kierroksen Foursomea pelasin Niilon kanssa ja sekin kierros päätyi vastustajan eli Talman voittoon, vaikka saimmekin muutamia väyliä hienosti voitettua. Tuuli vaikutti paljon tällä kierroksella lyönteihin ainakin itsellä, jonka takia lyönnit eivät aina päätynet minne halusin.

3.reikäpeli sijat 5-6

Kolmannen päivän Foursome kierroksen pelasin Jonin kanssa ja se alkoi vahvasti Birkulla. Saimme voitettua yllättävän montaa reikää ja pääsimmekin ihan viimeisille väylille asti pelaamaan kunnes Aura golf vei voiton. Itse huomasin väsymyksen kierroksen loppupuolella, kun puttilinjoja alkoi olla vaikea hahmottamaan. Kaiken kaikkiaan oli mukava kisa ja loppusijoituksemme oli hyvä 6. sija.

JONI

Lyöntipeli karsinta

Ensimmäisenä kisapäivänä lyönti osui hyvin ja onnistuin löytämään greenin tiiboxista aika vaivattomasti ainakin ensimmäiset 7 väylää…Loput 11 väylää taas eivät onnistuneet yhtä hyvin. Pallon ja mailan kontakti oli hyvää, mutta lyönti ei vaan löytänyt tietään greenille ja kovan sateen alkaessa tulos vain huononi. Kierroksella oli hyvä alku, mikä ei valitettavasti kestänyt loppuun asti.

1.ja 2. reikäpeli

Toisen päivän pelit olin cädäämässä Elmoa. Oli mielenkiintoista ja opettavaista seurata näitä pelejä ja pelaajien tekemistä. Elmon cädääminen meni hyvin ja oli mielenkiintoinen kokemus. Oli mukavaa katsoa erinomaista golfia vierestä ja olla pienessä osassa pelissä mukana. Kahdella kierroksella oppi paljon pelaamisesta ja erilaisesta pelityylistä. Päivän ensimmäinen matsi oli mielenkiintoista katsottavaa kun vastustaja oli harvinaisen kova ja peli meni vähän liiankin tasaiseksi, mutta päivän toinen matsi oli vähän rauhamielisempi kun vastustaja oli tuttu kaveri ja Elmo pääsi hyvin johtoon alussa. Näiden parin reikäpelimatsin jälkeen odottamassa virallista caddie sopimus Elmolta.

3.reikäpeli sijat 5-6

Kolmas päivä Foursome pelit Saaran kanssa. Viimeisen päivän pelit onnistuivat omalta osaltani erittäin hyvin ja kisapäivään oli hyvä lähteä ensimmäisellä väylällä uponneen 15m birkkuputin jälkeen. Lyöminen oli hyvää ja kaikenlaisista tilanteista ja kulmista selvittiin Saaran kanssa väylältä toiselle. Valitettavasti tämä ei vain riittänyt meidän vastustajaamme vastaan.

ALEKSI

Lyöntipeli karsinta

Ensimmäinen päivä olin aika varma etten pääsisi pelaamaan ja niin se sitten menikin. Lähdin sitten Hugolle cädiksi. Olin ollut jo ennenkin cädinä, niin se ei ollut mitään uutta. Oli kuitenkin jännittävää katsoa miten pelaaja lyö ja antaa pelaajalle neuvoja.

1.reikäpeli

Toinen päivä pääsin pelaamaan Saaran kanssa Foursomea. Alussa otettiin aika paljon takkiin, mutta sitten ryhdistäydyttiin ja päästiin peliin mukaan. Meijän pelikaverit oli tosi reikäpeleihin valmistautuneita ja se näkyi heidän käytöksessään. Ei paljon sanoja vaihdeltu. Iltapäivällä en sitten lähtenyt cädiksi vaan harjoittelin ja katsoin muiden pelejä.

3.reikäpeli sijat 5-6

Kolmas päivä olin varma, että pääsisin pelaamaan ja olin sitten vähän pettynyt, kun en päässytkään. Menin sitten Jonille ja Saaralle cädiksi auttamaan ja he pelasivat hyvin.

NIILO

Kisajoukkueeseen valinta yllätti positiivisesti. Tätä kisaa ei oltu laitettu henkilökohtaiseen kisakalenteriin. Omat pelit kisoissa jäi vähiin. Pelasin yhden Foursomen pelin Saaran kanssa, joka oli hyvä kokemus. Vastustajat olivat kovia tekijöitä. Olin tyytyväinen omaan peliini, joka sujui hyvin. Kisoissa olin ekana päivänä Neo-Nikon cädinä ja sijoituspelissä olin auttamassa Hugoa. Hyvä kokemus kokonaisuudessaan.

 

 

 

Aikaisemmin julkaistut jutut

Ennakko

Team NGK:n joukkue kilpailee Junioreiden joukkue-SM-loppukilpailussa Kankaisten Golfissa Maskussa ke 27.- pe 29.7. Loppukilpailuun otettiin mukaan 12 joukkuetta karsintakisojen perusteella. Nurmijärven nuoret selvittivät tiensä loppukilpailuun aikaisemmin kesäkuussa EGS:ssa pelatusta karsinnasta.

Loppukilpailussa NGK:n joukkueessa pelaavat Elmo Gerkman, Joni Seppänen, Saara Saurén, Hugo Nylund, Aleksi Sovijärvi, Niilo Seitsonen ja Neo-Niko Hiltunen. NGK ei lähde missään nimessä ennakkosuosikkina loppukilpailuun, mutta tiedetään että onnistuessaan joukkueella on mahdollisuudet aina mitaleille asti.

1. päivä ke 27.7.

Tänään pelattiin lyöntipelikarsinta, josta kahdeksan parasta joukkuetta selvittivät tiensä ylempään reikäpelisarjaan pelaamaan mitaleista. Kustakin joukkueesta viisi pelaajaa pelasivat henkilökohtaisen lyöntipelituloksen. Viidestä tuloksesta neljä parasta laskettiin joukkueen tulokseksi. Kahdeksan parhaan joukkoon sijoittumisesta nähtiin erittäin taistelu. Sijoille 5-9 sijoittuneet joukkueet mahtuivat kolmen lyönnin sisään.  Team NGK selvitti upeasti tiensä kahdeksan parhaan joukkoon sijoittumalla juurikin kahdeksannelle sijalle! Team NGK:n joukkueesta lyöntipelikarsinnassa pelasivat Elmo Gerkman (71), Neo-Niko Hiltunen (76), Hugo Nylund (80), Saara Saurén (86) ja Joni Seppänen (91).

Lyöntipelikarsinnan tulokset: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/3149796/results

Huomenna kisa jatkuu reikäpeliotteluilla. Nurmijärvi kohtaa aamulla lyöntipelikarsinnan voittaneen Tarina Golfin joukkueen. Joukkueet pelaavat yhden foursome ottelun (Saara Saurén ja Aleksi Sovijärvi) ja kolme single-reikäpeliä (Hugo Nylund, Neo-Niko Hiltunen, Elmo Gerkman). Ottelun voittanut joukkue etenee pelaamaan sijoista 1-4 ja hävinnyt sijoista 5-8.

Kisaa voi seurata täältä: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/3577581/teetimes

2. päivä to 28.8.

Aamu alkoi reikäpeliottelulla lyöntipelikarsinnan voittanutta Tarina Golfin joukkuetta vastaan. Voittanut joukkue etenisi pelaamaan sijoista 1-4 ja hävinnyt sijoista 5-8. Hugo Nylund ja Elmo Gerkman hoitelivat omat vastustajansa tyylillä, mutta Neo-Niko Hiltunen ja foursome-pari Saara Saurén ja Aleksi Sovijärvi joutuivat taipumaan Tarinan edustajille. Näin ollen ottelu päättyi tasatulokseen 2-2 ja edessä oli uusinta. Nurmijärveä edustamaan asetettiin Elmo ja vastaan tuli Tarinan Anton Roth. Ensimmäisellä uusintareiällä Elmon pallo otti epäonnisen pompun kannon juureen, josta oli otettava pelaamaton paikka yhdellä rankkarilla. Tämä ratkaisi pelin, vaikka Elmolla oli vielä hyvä par-putti yritys. Näin Tarina eteni  taistelemaan mitaleista ja Team NGK:n upeasti taistellut joukkue taipui pelaamaan sijoista 5-8.

Iltapäivän otteluun vastaan tuli Golf Talma. Nelinpeliottelussa Nurmijärven Saara Saurén ja Niilo Seitsonen hävisivät oman ottelunsa, singeleissä Hugo Nylund ja Neo-Niko Hiltunen ottivat voitot, joten viimeisessä ottelussa Elmo Gerkmanille riitti tasapeli. Elmo johti käytännössä lähes koko takaysin ajan matsia yhdellä tai kahdella reiällä. Tultaessa viimeiselle reiällä Elmo oli yhden reiän johdossa. Näin ollen Elmo ei voinut enää hävitä matsia ja Elmo luovuttikin reiän vastustajalle ja näin Nurmijärven joukkue otti Talmasta voiton! Team NGK pelaa perjantaina Aura Golfia vastaan sijoista 5-6.

Tulokset: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/3577581/teammatchscores

3. päivä pe 29.8.

Kisan viimeisenä päivänä Team NGK pelasi sijoista 5-6 Aura Golfin joukkuetta vastaan. Nurmijärven joukkueesta pelasivat foursome-parissa Saara Saurén ja Joni Seppänen  sekä singel-otteluissa Hugo Nylund, Neo-Niko Hiltunen ja Elmo Gerkman. Päivän saldona oli kolme tappiota ja yksi tasapelillä saavutettu puolikas piste, jonka toi Elmo. Näin ollen Nurmijärven lopullinen sijoitus Junioreiden SM-joukkuekilpailussa oli kuudes.

Nuorten pelaajiemme sijoittumista kuudenneksi voidaan pitää hyvänä onnistumisena. Joukkueessa pelanneilla nuorilla on vielä vuosia edessä juniori-ikäluokassa. Nurmijärven joukkueen ”nestoreita” olivat 19-vuotiaat Elmo ja Joni ja nuorimpia 15-vuotiaat Aleksi, Hugo, Niilo ja Neo-Niko. Joukkueen potentiaali nähtiinkin taistelussa Tarina Golfia vastaan. Lopulta kisat voittanut Tarina onnistui voittamaan Team NGK:n vasta jatkorei’illlä.

Myös Team NGK:n harkkaryhmissä on kehittymässä joukkueeseen erittäin lahjakkaita nuoria golfareita. Tulevien vuosien kisoista voidaankin odottaa vieläkin parempaa menestystä. Junioreiden kisojen yläikäraja on 21-vuotta.

Hyvä NGK!

Tulokset: https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/3577581/teammatchscores

 

Neo-Niko, Hugo, Joni, Saara, Aleksi, Niilo ja Elmo