Suomen valtakunnalliset Junior Tourien finaalit pelattiin viikonloppuna

Future Tour Finaali Nurmijärvellä pelattiin vaihtelevassa säässä. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Sateenvarjoa pelaajat saivat availla ja sulkea melkein väylän välein, kun reuna pilvet tihuttelivat sadetta koko kisa viikonlopun kentän alueella, tasaisin väliajoin.

Kisassa oli mukana yhteensä 135 junnua ympäri suomen ja Nurmijärven junnuja oli kisassa yhteensä 9. Junnut valikoituvat kisaan FJAR ( Finnish junior amateur ranking) rankingin mukaisesti ja meidän junnuistamme pääsivät kisaan mukaan Joni Seppänen, Aleksi Sovijärvi, Niilo Seitsonen, Joni Latva, Lukas Sovijärvi, Anna Sovijärvi, Jenni Latva, Miki Nylund ja Saara Kuussaari.

Kenttä oli tapansa mukaisesti huikeassa kunnossa ja kisailijat antoivat hyvää palautetta kentän olosuhteista, jossa pääsivät pelaamaan. Valitettavasti seuraamme edustavat pelaajamme eivät päässeet tällä kertaa palkintosijoille, mutta top 10 sijoituksia tuli muutama. Olihan paikalla kuitenkin sarjojen parhaimmat pelaajat ympäri suomen.

Kisan järjestämisessä oli mukana useita toimitsijoita tekemässä vapaaehtoisesti töitä. Kisaan saimme usealle väylälle forecaddiet ja ensimmäiselle tii paikalle startterin. Suuri kiitos kaikille toimitsijoille!

Easy Red sarjassa

Sija               8       Jenni Latva

Sija               T12  Miki Nylund

Sija               T22  Saara Kuussaari

 

Future Challenge tytöt sarjassa

Sija               T9  Anna Sovijärvi

 

Future Challenge pojat sarjassa

Sija               T22 Joni Latva

Sija               28    Lukas Sovijärvi

 

FJT Challenge Pojat sarjassa

Sija               T5 Joni Seppänen

Sija               7   Aleksi Sovijärvi

Sija               T20 Niilo Seistonen

Huippua, että Team NGK:n edustajia oli kolmen pojan verran FJT Finaalissa. Elmo Gerkman, Neo-Niko Hiltunen ja Hugo Nylund olivat Saimaalla taistelemassa hyvistä sijoituksista. Pojat olivat kaikki itse hieman pettyneitä omiin suorituksiinsa, sillä kausi oli antanut hyviä viitteitä finaalia ajatellen. Tässä poikien ajatuksia kisasta.

ELMO

1.kierros alkoi vaikeasti, ekaan neljään väylään otin kolme välilyöntiä ja sen seurauksena korttiin tuli pari bogia. Sitten alkoi luistamaan ja sain kaksi birkkua etuysille. Takaysillä jatkui myös ihan hyvää menoa ja loppuun sain taas pari birkkua. Kierros 71/-1

2.kierrokselle oli lyhyt tauko ja piti vetää nopeasti lounasta, että ehtii seuraavaan starttiin. Taisi iskeä jonkinasteinen ruokakooma nopeasta syönnistä ja peli lähti päin aivan sitä itseään. Alku oli ihan kamalaa vääntöä ja olin tehnyt jo viidelle ensimmäiselle väylälle kolme tuplabogia. Huonoa avausta ja huonoa lähipeliä. Vielä muutamat bogit siihen matkalle ja kymmenen pelatun väylän jälkeen oltiin jo tilanteessa +8. Lopun sain kuitenkin rutistettua jotenkin pari alle ja tulos 78/+6

3.kierros alkoi taas surullisesti, tein kolme bogia putkeen kakkosesta eteenpäin. Puttaaminen oli vaikeaa, paikkoja tuli hyvin, mutta en saanut käytettyä niitä hyödyksi. Vitoselle ja seiskalle tein birkut ja kohentelin asemiani hyvin, mutta sitten röpsähti kasiväylälle saimaaseen pallo ja takaiskuna tupla korttiin. Onneksi kuitenkin seuraavalle taas birkku. Takaysillä meno oli alkuun  stediä ja pystyin hallitsemaan tilannetta, sitten loppuun otin kaksi tyhmää bogia. Viimeiselle sain seivattua kuitenkin vielä paarin, vaikka jouduin lähestymään griiniä melko pahasta paikkaa metsän reunasta olevasta kuopasta. Kierros 75/+3

Lopputulos T9 71/78/75   ei ollut ihan sitä mitä lähdin hakemaan, mutta tähän on tyytyminen. Nyt mailat hetkeksi rauhaan ja seuraavana lataudutaan vielä seura joukkueiden EM-kisoihin lokakuun loppu puolella.

NEO-NIKO

Kisa lähti hieman vaikeasti käyntiin. Ekat neljä väylää olin aika hermostunut ja pelasinkin ne kolme yli. Sitten pääsin ihan hyvään flow tilaan kunnes kymppi väylän haastava par 5 tuotti haasteita ja siitä tupla korttiin. Loppu taas ihan hyvää menoa ja tulos 74.

Seuraava kierros kymppi tiiltä ja vaikeuksia taas heti alkuun. Yhden vesi pallon jälkeen seurannut sekoilu griinin ympärillä ja griinillä tuotti tällä kertaa tripla bogeyn. Vaikeudet jatkuivat ihan viimeiselle reiälle asti ja tulos 82 ei juuri mieltä lämmittänyt. Yksikään putti ei käytännössä uponnut ja muutenkin väsynyttä tekemistä, todella vaikea kierros.

Vika kierros lähtö kymppi tiiltä ja vaikeuksia luvassa?? Kyllä. Nyt kaksi palloa veteen, ensin avaus oikealle esteeseen ja siitä vähän epäonnistunut jatko dropin jälkeen seuraavaan veteen. Triplaan oli tyytyminen tälläkin kertaa. Putin kanssa vaikeuksia taas, vaikka lyöminen oli ihan ok tasoa. Tulos 78 ei ollut sitä mitä odotin, mutta kyllä siellä paljon hyviäkin asioita tapahtui. Kisakausi Suomessa on nyt taputeltu ja vähän on tyhjä fiilis.

HUGO

Kisakenttä oli hieno ja hyvässä kunnossa, mutta ei oikein sopinut mun lyöntiin. Sää oli yllättävän hyvä odotuksiin ja ennustuksiin verrattuna. Päivää ennen kisaa harjoituskierroksella lyönti tuntui tosi hyvältä ja tulosta tuli, mutta sitten kisassa mikään ei oikein toiminut.

1.kierros alkoi huonosti heti triplalla, mutta sen jälkeen oli ihan okei menoa. Paareja tuli ihan hyvin, mutta väliin napsahti myös bogeja. Yhden birkun sain myös tehtyä. Ekan kiekan tulos 79.

2.kierros alkoi kovaa hyvällä menolla ja tsempillä, tein kolme birdietä viiteen reikään ja paareja tuli hyvin. Kierros jatkui hyvin, kunnes taas tripla huonojen pomppujen johdosta. Sain kuitenkin tsempattua tämän kierroksen loppuun neljä yli eli 76.

3.kierros alkoi ihan hyvin ennen tyhmää tuplabogia, huonojen valintojen takia. Ihan hyvää menoa ja birkku oli tehty varmalle birkku väylälle ( 13 ) Välissä muutamat bogit ja lopussa kaksi viimeistä väylää olivat mulle huonot ja sieltä tuli korttiin tupla ja bogi. Kaiken kaikkiaan peli ei oikeen kulkenut ja tulosta ei tullut. Mielestäni löin kuitenkin hyvin palloa, mutta mikään putti ei vaan uponnut ja monta lyöntiä meni hukkaan sen takia.

ELMO  T9   71/78/75  +8
NEO-NIKO T28 74/82/78   +18
HUGO   T31  79/76/81  +20