Ritva Väreellä menestystä Finnish Senior Tour’illa ja SM-kilpailuissa Senioreiden kotimaisissa arvokilpailuissa Ritva Väre on menestynyt koko kauden mainiosti. Hän sijoittui SM-kilpailuissa 5:nneksi. Senior tour’illa tuli voitti Hyvinkään ja Peuramaan osakilpailuissa. Lohjan ja Tawastin kilpailuissa tuloksena oli 5. sija. Tourin Order of Meritissä Ritva on hienosti toisena! UAS-joukkuereikäpeli Joukkueemme on pelannut hienosti. Ensimmäisenä tavoitteena saavutettiin alkulohkon voitto (vastustajina Ekenäs, Kytäjä ja Hirvihaara). Neljännesfinaalissa vastustajaksi tuli Lohja, josta äärimmäisen tasaisen taiston jälkeen otettiin voitto. Isot pisteet menivät tasan 6-6, mutta joukkueemme voitti yhden reiän enemmän. Finaalin pääsy edellyttää vielä voittoa ottelunpari Keimolan vs SGH voittajasta. Joukkueessamme (yksi nainen & kaksi miestä) ovat pelanneet naisista vuoroin Leena Koivisto, Merja Iiskola, Asta Peltoniemi ja Anneli Toivonen ja miehistä Pekka Iso-Herttua, Lauri Kokko ja Petri Teivo. Joukkueen kapteenina on toiminut Matti Kilpeläinen. Seuraottelut Seuraotteluja on pelattu toistaiseksi Hillside vastaan vieraissa ja kolmen seuran ottelu NGK – Tuusula – Keimola kotikentällä. Kaikista näistä on otettu voitot! Jäljellä on vielä ottelut Hyvinkäätä ja Tawastia vastaan.