Onnistunut Future Tour Nurmijärvellä 6.7.

Junnujen Future Tourin osakilpailu pelattiin Nurmijärvellä 6.7. Kilpailijoita oli saapunut kilpailuun maksimi osallistujamäärä eli 132. Kilpailu oli menestys niin peliesitysten kuin myös järjestelyjen suhteen, josta kiitos kuuluu suurelle määrälle vapaaehtoisia sekä kokeneelle ja ammattitaitoiselle kilpailuorganisaatiolle! Suuret kiitokset kuuluvat myös kenttähenkilökunnalle, joka oli viilannut kentän huippukuntoon haasteellisesta kuivuudesta huolimatta.

Team NGK:sta kilpailuun osallistui yhteensä 20 pelaajaa. Kisasta saatiin menestystä myös pelitulosten osalta. Anna Sovijärvi pelasi parhaan kierrostuloksensa ikinä ja sijoittui tyttöjen challenge-sarjassa toiseksi. Neo-Niko Hiltunen jatkoi hyviä otteitaan ja sijoittui poikien challenge-sarjassa jaetulle toiselle sijalle. Niilo Seitsosen jaettu neljäs sija samassa sarjassa on hänen ehdottomasti kauden kovin suoritus. Niilon ensimmäiset kahdeksan reikää oli melko värikäs sisältäen eaglen, kaksi birdietä, kolme bogia ja kaksi tupla-bogia! Ensimmäinen par-tulos tuli jo yhdeksännellä. Pojat red -sarjassa Roni Saari ja Joni Latva pelasivat lähes kymmenen lyöntiä paremmin kuin oma tasoitus.

Pojat Challenge -sarjan palkitut: T2 Neo-Niko Hiltunen, 1. Rasmus Lindberg ja T2 Joel Himanen.

https://golf.fi/kilpagolf/kilpailukalenteri/#/competition/2717375/leaderboard

Easy 9
6. Nylund Miki 20pb
9. Hiltunen Noel-Niilo 17pb
13 Latva Jenni 13pb

Pojat Red
T7. Sovijärvi Lukas 88
T7. Saari Roni 88
9. Latva Joni 89
14. Hovi Tommi 111

Tytöt Challenge
2. Sovijärvi Anna 88

Pojat Challenge
T2. Hiltunen Neo-Niko 74
T4. Seitsonen Niilo 77
8. Sovijärvi Aleksi 79
T12. Pääkkönen Eero 83
19. Rissanen Aku 86
T20. Uusi-Heikkilä Tino 87
24. Eväsoja Otto 92

Pojat Elite
T9. Järvinen Teemu 75
T13. Seppänen Joni 76
T15. Nylund Hugo 77
T31. Tikka Ville 82
T44. Meriläinen Joel 89

Kenttä oli upeassa kunnossa!