NGK:n kilpapelaaja Eemeli Järvinen lähti viime syksynä USA:han opiskelemaan ja pelaamaan yliopistogolfia

Ohessa Eemelin kuulumisia valtameren takaa:

Miten olet kotiutunut Kampukselle ja mitä opiskelet siellä?
Opiskelen markkinointia pääaineenani West Texas A&M Universityssä. Kampusalue on rakennettu koulun ympärille, joten välimatkat tunneille ovat erittäin vähäisiä. Suuri ero kotona asumiseen on tietysti se, että asun dormeissa, joissa minulla on kämppäkaveri. Tulemme hyvin toimeen, joten mitään ongelmia ei ole ollut. Kaiken kaikkiaan kampus on muutenkin hyvin kaunis ja viihdyn täällä hyvin.

Millainen on normaali päiväsi koulun ja harjoittelun suhteen?
Normaali arkipäivä alkaa aamun fysiikkatreenillä kello 7.00, jonka jälkeen syödään aamupala ja lähdetään tunneille, jotka kestävät yleensä yhdeksästä kahteentoista. Tuntien jälkeen syödään nopea lounas ja sen jälkeen lähdetään kentälle treenaamaan ja pelaamaan. Yleensä treenit kestävät 2-3 tuntia, jonka päälle voidaan vielä pelata 9 reikää. Yleensä päivät siis päättyvät, kun valo alkaa loppumaan. Treenien jälkeen käydään syömässä ja sen jälkeen alkaa läksyjen teko ja vapaa-aika. Aikaisin pitää mennä nukkumaan, mutta välillä kouluhommat vievät tuhottomasti aikaa. Viikkorytmitys on aika rutiininomaista ja siihen tottui todella nopeasti.

Miten syksyn kilpailut menivät?
Pelasimme syksyllä neljä kilpailua, joista yksi oli kotikilpailu, yksi pelattiin New Meksikossa ja yksi Coloradossa. Ensimmäiset kaksi kilpailua eivät sujuneet tulosten osalta odotetusti, mutta suurimmaksi osaksi pelaaminen oli silloinkin hyvää. Viimeiset kaksi kilpailua olin joukkueen paras pelaaja ja otin henkilökohtaisissa tuloksissa kaksi top10 sijoitusta, joista toinen oli 4. sija. Suunta on siis oikea kevätkaudelle lähdettäessä.

Millä osa-alueilla kehityit syksyn aikana parhaiten?
Yliopistogolf on monin tavoin erilaista kuin pelaaminen Suomessa. Suomessa kisoja on koko kesän ajan ja niihin kerkeää valmistautumaan hyvin ja välillä voi ottaa myös happea tarvittaessa. Jenkeissä kilpailukausi jaetaan kahteen osaan, syksyyn ja kevääseen. Molemmat kaudet pelataan todella tiiviillä rytmillä, lähes viikottain. Esimerkiksi syyskaudella pelattiin mielestäni neljä kilpailua viiteen viikkoon. Vaikka tahti itsessään ei vielä kuulosta ylitse pääsemättömältä, siihen päälle lasketaan vielä oman joukkueen karsinnat, joissa pelataan pelipaikoista. Joukkueeseen mahtuu viisi pelaajaa ja tällä hetkellä joukkueessani on kahdeksan pelaajaa. Karsinnat pelataan enne kautta ja kauden aikana kisojen välissä. Se tarkoittaa sitä, että täytyy olla ”iskussa” koko ajan. Se on ehkä suurin yksittäinen asia, missä pelini on kehittynyt. Pelini on paljon tasaisempaa kuin ennen.

Millainen on kevään kilpailukalenteri?
Pelaamme keväällä kuusi kilpailua, joihin kuuluu reissu Kaliforniaan ja Arkansasiin. Loput kisat pelataan Teksasissa. Jos joukkue pelaa hyvin, on luvassa post-season kilpailut, joihin pääsee vain osa jokaisen konferenssin pelaajista. Joukkueemme tavoite on päästä noihin kisoihin.

Millaisin odotuksin ja tavoittein lähdet kevään kilpailukauteen?
Pelini on mennyt koko ajan parempaan suuntaan, ja juuri saatiin pelattua karsinnat ensimmäiseen kilpailuun, jotka voitin 21 lyönnillä. Tavoitteenani on voittaa ainakin yksi kilpailu henkilökohtaisissa tuloksissa.

Mitä kilpailuita tulet pelaamaan, kun palaat Suomeen?
Tulen pelaamaan Finnish Touria pääkiertueenani, kun saavun takaisin Suomeen toukokuun puolen välin paikkeilla. Tulen myös pelaamaan nuorten SM kilpailut Nurmijärvellä sekä miesten Joukkue SM kilpailut.

Mitkä ovat pitkän tähtäimen tavoitteet golfin saralla?
Pidemmällä tähtäimellä suunnitelmissa on ammattilaisuus ja unelmana pelata PGA Tourilla. Yliopistogolf sopii tähän hetkeen juuri parhaiten, sillä pääsen pelaamaan kovatasoisia kisoja ympäri vuoden ja yliopistoelämä valmistaa minua varmasti ammattilaisen arkeen.

Millaisia terveisiä lähetät nuorille pelaajillemme jotka haaveilevat yliopistogolfista?
Koulun etsiminen ja koko prosessi kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin, sillä suuri osa kouluista etsii pelaajia jo vuosia etukäteen. Yliopistogolf itsessään tarjoaa ehkä parhaat neljä vuotta nuoren elämästä, sillä golffia voi pelata ympäri vuoden ja samalla voi opiskella. Se on täysin ainutlaatuinen tilaisuus, jonka suosittelen käyttämään, jos vain halua löytyy!

Terveisin

Eemeli Järvinen