Miki Kuronen voittoon Finnish Tourin avauksessa! Henri Satama neljäs!

Finnish Tourin avauskisa pelattiin 25.-27.5. Vanajanlinnassa. Nurmijärven Golfklubista mukana olivat Miki Kuronen, Henri Satama, Mikael Jämsä ja Miika Kaskinen.

Miesten sarja oli loppuun saakka odotetun tasainen. Nurmijärven Miki Kuronen, Messilän Jani Perttilä sekä vahvasti kirinyt Laukaan Tatu Toivo pelasivat kisassa saman tuloksen, 216 (par) lyöntiä, ja edessä oli kolmen pelaajan uusinta. Tässä Kuronen ratkaisi pelin edukseen heti ensimmäisellä play off -reiällä.

”Kisa alkoi tosi huonosti, olin ensimmäisen yhdeksän reiän jälkeen jo viisi yli parin. Sen jälkeen sain skarpattua kierroksen lopussa tuloksen kasaan, ja hyvä meno säilyi koko kisan loppuun asti. Kaiken kaikkiaan tasaisen hyvää peliä, etenkin putti toimi hyvin”, Kuronen sanoi tiedotteessa.

Kisaa ennen finaalikierrosta johtaneen Erik Myllymäen (8:s) ja toisena olleen Joonas Granbergin (12:s) hyytyminen oli iso yllätys; molemmat alittivat tiistaina vaivoin 80 lyönnin rajan. Pahiten kärkipäässä limbosi Kim Koivu, joka putosi 82 lyönnin kierroksellaan jaetulta kakkostilalta Top 20:n ulkopuolelle.

NGK:n Henri Satama pelasi myös upeasti sijoittuen neljänneksi, ja vain yhden lyönnin voittajakolmikolle hävinneenä.

Mikael Jämsä sijoittui sijalle 45 ja Miika Kaskinen ei tällä kerralla selvittänyt tietään viimeiselle kierrokselle.

Onnittelut pojille ja taustavoimille!