Miki Kuronen voitti Finnish Tour’in osakilpailun

Miki Kuronen nappasi ensimmäisen voittonsa lauantaina Meri Teijossa Finnish Tourilla, joka oli samalla Nordic liigan osakilpailu. Miki oli kilpailussa kärkipaikoilla kilpailun alusta asti. Ensimmäisellä kierroksella tulos 70 oikeutti jaettuun seitsämänteen sijaan. Kisan parhaat tulokset toisella ja kolmannella kierroksella nostivat Mikin lopulta voittoon kahden lyönnin erolla Viipurin Golfin Miro Veijalaiseen. Kilpailu oli tällä kertaa amatöörien heiniä, sillä kolmannelle sijalle sijoittui Messilän Teemu Toivonen.

Mikin voittoa voitiin pitää ehkä hienoisena yllätyksenä joissakin piireissä, mutta kovaa nousukuntoa esittänyt Miki ei menestystään hätkähtänyt. Päätöspäivänä viimeisessä ryhmässä kisaan lähtenyt Miki pelasi takuuvarmasti, lopettaen viimeisen reiän birdiellä. Koko kilpailussa Miki teki vain 4 bogia ja käänsi kisan voitoksi vaikeampana pidetyllä takaysillä, jonka hän pelasi koko kilpailussa ilman bogeja: -4 alle par’in. Kierrostulokset 70, 69 ja 68 (-9) kovatasoisessa kilpailussa ei jättäneet ketään kylmäksi.

Kilpailun voitosta Miki sai hyvän kategorian FT:lle kahdeksi vuodeksi ja Eccotourille ensi vuodeksi. Muut Nurmijärveläiset sijoittuivat Meri-Teijon kilpailuissa seuraavasti: Mikael Jämsä ja Ossi Mikkola T15, Henri Satama T42, Valtteri Tulokas T45 ja Matias Meriläinen T64.

Parhaat onnittelut Mikille!