Midien 24 h juniorigolfille pitää välivuoden, jatkuu ensi kesänä

Hyvä NGK:n jäsen ja 24h tukija!

 

Seuramme 24h Junnugolfille– tapahtumaa on Nurmijärvellä pelattu MID- toimikunnan toimesta kolme kertaa, kesinä 2014–16. Mukana itse tapahtumissa tai niiden järjestelyssä on ollut 10–12 aktiivista MID-ikäistä jäsentämme. Näiden kolmen kesän aikana on pelattu yli 1500 väylää ja tehty yli 700 Par tai sitä parempaa tulosta. Varoja näiden kolmen kesän aikana on seuramme junioritoiminnan tueksi kerätty lähes 25 000 euroa.

 

Näillä kerätyillä varoilla on muun muassa tuettu junioreidemme talviharjoittelua, kesäleirejä kesinä 2015–2017, Koulugolf tapahtumia sekä keväällä 2016 että 2017, jaettu stipendeinä junioreille jne. Voikin sanoa, että MID:en toteuttamilla 24h tapahtumilla ja niillä kerätyillä varoilla on voitu selkeästi tukea seuramme junioritoimintaa ja golftietoisuuden levittämistä Nurmijärveläisissä kouluissa. Mitä tulee Koulugolf tapahtumiin, on niiden kautta tutustutettu noin 1000 Nurmijärveläistä koululaista golfin saloihin.

 

Kevään 2017 aikana toimikunnan valmistellessa vuoden 2017 24h tapahtumaa, tuli toimikunnassa ja ns. 24 työryhmässä esille vaihtoehto yhden välivuoden pitämisestä 24h:n osalta. Kesäkuun alussa, toimikunta ja työryhmä päättivät, että nyt on hyvä hetki vetää projektin osalta happea ja ottaa yksi välivuosi 24h tapahtuman osalta.

 

24h ei siis ole katoamassa mihinkään, palaamme sen osalta asiaan vuoden päästä kesäkuussa, uusin ideoin ja mahdollisesti osittain uuden ja suuremman työryhmän kanssa.

 

Haluamme vielä kerran kiittää kaikkia seuramme jäseniä ja 24h tukijoita saamastamme tuesta ja kiinnostuksesta Seuramme 24h junnugolfille tapahtumaa kohtaan

 

Tavataan ensi kesänä 24h:n merkeissä, uusin kujein ja uudella tarmolla.

 

Ystävällisin terveisin ja hyvää sekä aurinkoista golfkesää kaikille toivottaen!

 

MID-toimikunta ja 24h-työryhmä