Ladyt vs SeniOrit kisan voitto SeniOreille tiukalla kolmen pisteen piste-erolla

Sunnuntaina pelattiin perinteinen Ladyt vs SeniOrit kilpailu, jonka järjestivät tänä vuonna Ladyt. Pelimuotona oli tasoituksellinen reikäpeli; jokainen osallistuja keräsi pisteitä joukkueelleen siten, että aina voitetusta reiästä kertyi yksi piste.

Kisa oli taas tänäkin vuonna äärimmäisen tiukka ja voittajajoukkue selvisi vasta viimeisen parin jätettyä tuloskorttinsa. Tällä kertaa voitto meni SeniOreille pistein 171 vs 168. Palkintojenjaossa palkittiin eniten joukkueelleen pisteitä keränneet Lady ja SeniOri. Nämä olivat Antonina Khmara ja Veikko Katajamäki, jotka kumpikin keräsivät 10 pistettä.

Erikoiskilpailuina oli lähimmäksi lippua kisa B5-väylällä. Tämän kisan voittivat Ladyistä Tiina Santonen ja SeniOreista Eero Hovi. Lähimmäksi bunkkerissa olevaa lippua A3:lla osui Anne Nieminen. Onnea voittajille! Ladyt muistivat kaikkia vastustajiaan vielä lopuksi viilentävillä kylmäkalleilla!

Ladyt Tiina Santonen ja Merja Iiskola ja seniOreiden joukkueesta Ilkka Yli-Ojanperä