Kai Lehtonen Kesäliigamestari 2014

Midit pelasivat jälleen koko kesän kestänyttä Kesäliigaa. Kesäliiga alkoi 5.5. ja huipentui 30.8. pelattuun Grande Finale –kilpailuun. Finaalista jaettiin sarjataulukkoon pisteitä 1,5-kertaisesti. Ennen finaalia Kesäliigaan kalliissa, mutta halvannäköisessä kiertopalkinnossa oli kiinni vielä kolme pelaajaa: Kai Lehtonen, Tiina Santonen ja Antti Romppainen.

Finaalissa Tiina ja Antti pelasivat hyvät 33 pisteen kierrokset Kaitsun sortuessa hänelle epätyypilliseen alle 30 pisteen kierrokseen. Antille tämä ei riittänyt vaan kahtena edellisenä kautena toiseksi sijoittunut Antti sai kirkastettua mitalinsa hopeisesta pronssiseksi. Hetken aikaa jo ehdittiin laskeskella Tiinan voittaneen Kesäliigan, kun oletettiin hänen sijoittuneen finaalissa jaetulle viidennelle sijalle, josta olisi saanut 120 sarjapistettä. Näin ollen Tiina olisi voittanut Kaitsun vaivaisella kahdella pisteellä. Lopullisten tulosten valmistuttua Tiinan sijoitus olikin kuudes, josta pisteitä irtosi 112 ja Tiina jäi kuuden pisteen päähän Kaitsusta. Jännittävän ja dramaattisen loppuratkaisun saattelemana Kaitsu pääsi tuulettamaan uransa ensimmäistä Kesäliigan voittoa.
Kesäliigamestari Lehtosen menestys perustui tasaiseen suorittamiseen ja ennen kaikkea järjettömään pelimäärään. Kesäliigassa mahdollisuudet menestyä kasvavat pelaamalla paljon, jolloin todennäköisyys sille, että viikkoon sattuu hyväkin kierros, kasvaa. Kesäliigan historia on tosin osoittanut, että suurin yksittäinen tekijä voittajien taustalla on hyvä tuuri.
Kolmatta kertaa pelattuun Kesäliigan osallistui tänä vuonna jo 52 midiä. Naisten osuus pelaajista oli peräti 13,5% , kun viime vuonna luku oli 5,9% . Lukumääräisesti mukana oli 7 naisgolfaria. Kesäliigaan rekisteröitiin yhteensä 612 kierrostulosta. Teea Lahdenperä-Tarkkanen ja Timo Hyvättinen osallistuivat kaikkiin 19 osakilpailuun. Eniten ykkössijoja (5) oli Kai Lehtosella.