Ajankohtaista
Heinäkuun kävijätilasto
Heinäkuun 2015 kävijämääräksi kirjataan 9.712, joka on noin -500 starttia vähemmän kuin edellisvuonna.
Pudotuksen syy on yksinkertaisesti sateinen sää: heinäkuulle sattui 12 sellaista sadepäivää, jotka aiheuttivat mm. lähtöaikojen peruuttamisia. Heinäkuussa ei ollut yhtään hellepäivää, edellisvuonna niitä oli heinäkuussa 15 kpl.
Vuoden 2015 kokonaiskävijämäärä on kuitenkin vielä +1% edelliseen vuoteen verrattuna.
Klubin mestaruudet ratkottiin viikonloppuna
Nurmijärven Golfklubin lyöntipelimestaruudet ratkottiin viikonloppuna. Naisten mestaruuden voitti Ritva Väre ja miesten mestaruuden Henri Satama. Tulokset kotisivuilla tästä linkistä.
Suurin pudottaja finaali lähestyy
Pudota tasoitustasi elokuun loppuun mennessä! Parantuneen tasoituksen ja pelitaidon lisäksi voit päästä pelimatkalle Turkin Belekiin. Neljä eniten tasoitustaan pudottanutta kutsutaan finaaliin, josta kolme parasta saavat pelimatkan. Yhdellä kutsutuista pitää HCP olla alle 10. Tasoituspudotus lasketaan prosentuaalisesti. Finaali pelataan Vihdissä 12.9.2015 YHTEISLÄHTÖNÄ KLO 10.00
HUOM!!!! Ennakkomainonnasta poiketen voittaja pääsee Turkin Belekiin uuteen Sueno Delux hotelliin all inclusive matkalle ja KAKSI matkaa arvotaan paikalla olevien kesken. Näiden lisäksi on muita loistavia palkintoja.
NexGolf ohjelmassa latausongelmia
NexGolfissa on havaittu viikonlopun ja maanantain aikana joitakin lyhyitä, mutta kiusallisia käyttökatkoja ja järjestelmän hidastumista. Ohjelmiston toimittaja Nextime Sollutions selvitää parhaillaan vian syytä.
Väylähiekoitus kentällä
Kuluvan viikon aikana suoritetaan kentän hoidon rutiineihin kuuluvana työnä väylien hiekoitus. Pahoittelemme työstä ja hiekoituksesta mahdollisesti pelaamiseen aiheutuvaa pientä haittaa.
Tulevia tapahtumia
Matka-Vekka Open la 8.8. klo 13
Rento, kaikille sopiva pistebogey-kisa, jossa sarjat erikseen miehille ja naisille. Palkintoina mm. matkalahjakortteja. Kilpailumaksu (18 € / 65 €) sisältää ruokailun. Ilmoittautumiset ke 5.8. klo 18 mennessä NexGolfin kautta tai suoraan caddiematerille.
Ladies Day su 9.8. klo 13
Nyt ladyt mukaan omaan, viihtyisään tapahtumaan. Osallistumismaksu 10 € sisältää tarjoilua. Ilmoittautumiset to 6.8. klo 18 mennessä NexGolfin kautta tai suoraan caddiemasterille.
WCGC – World Corporate Golf Challenge ma 10.8.
World Corporate Golf Challenge on yritysgolfkilpailu. Kilpailun pelimuoto on 3/4 tasoituksin pelattava joukkueen yhteenlaskettu pistebogey tulos. Tasoitukset huomioidaan alkusarjan kisoissa miehet max 32 ja naiset max 36. Joukkueessa vähintään toisen pelaajan on edustettava yritystä, minkä nimen alla kilpailijat pelaavat. Alkusarjankilpailuista kaksi parasta paria pääsee Suomen finaaliin.Kilpailumaksu 200 euroa/pari sisältää tarjoilua.
Kapteenin kannu pe 14.8. klo 17:30
Kapteenin kannu on erittäin rento 9- reiän joukkuekilpailu tänä tai viime vuonna green cardin suorittaneille Nurmijärvi Golfin jäsenille. Jokaisessa peliryhmässä pelaa kaksi uutta golfaria ja heitä opastamassa on kummipelaaja. Yhteislähtö klo 17:00. Kilpailumaksu 10 € sisältää ruokailun pelin jälkeen.
OnGolf Tour Open la 15.8. klo 9
OnGolf & Golf Center Tour on avoin parikiertue kaikille 30 vuotta täyttäneille mies- ja naisamatööreille. Kilpailu pelataan scramblenä. Joukkueen muodostaa kaksi pelaajaa, naispari, miespari tai sekapari. Miehet pelaavat keltaisilta ja naiset punaisilta tiiauspaikoilta. Mukaan mahtuu 60 joukkuetta. Tarkemmat säännöt ja ilmoittautuminen ongolftour.fi sivuilta. Yhteislähtö klo 9:00 Kilpailumaksu (30 € / vieraat 75 €) sisältää ruokailun.
Vikingline Open la 29.8. klo 12:30
Tasoituksellinen lyöntipeli- ja pistebogeykilpailu. Sarjat: M lp (tasoitus <18,0), M pb (tasoitus 18,0 – 36,0) , N lp (tasoitus <18,0) ja N pb (tasoitus 18,0 – 36,0). (M keltainen, N punainen). Lisäksi palkitaan naisten ja miesten paras tasoitukseton lyöntipelitulos. Kilpailumaksu aik. 18€ / jun 10€, vieraat 65 €/jr 35 €. sis ruokailun ennen tai kisan jälkeen. Lähdöt klo 12:30 alkaen 1. ja 10. tiiltä.
Tulossa
Pelimatka Gran Canarialle su 29.11. – su 6.12.2015
Viikon pelimatka, kohteena upea Salobre Golf Resort & Spa (http://www.salobregolfresort.com/)
Finnairin lennot inhimillisiin aikoihin: meno 06:15 (Hki) – 10:45 (Las Palmas) ja paluu 11:45 – 19:55 (Hki).
Matkan hintaan 1.690 € sisältyy: 6 kierrosta golfia, lennot + baginkuljetus, majoitus jaetussa 2-hh, ½-hoito.
Matkan vastuullinen järjestäjä: Matkavekka.
Tiedustelut ja ennakkovaraukset 23.8. mennessä: tj@nurmijarvi-golf.fi