Terveisiä Salo Golfista
Elmo Gerkman pelasi hienosti Fujitsu Finnish Junior Tour 9 ( Salo Golf ) kilpailussa sijoittuen toiseksi. Teemu Järvinen pelasi myös hyvää tasaista peliä ja sijoittui hyvin sijalle T16.
Kilparyhmäläiset Elmo ja Teemu olivat mukana FFJT osakilpailussa Salo Golfissa.
Torstain ja perjantai aamun rankkasateiden tiimoilta kenttä oli hyvinkin kosteassa kunnossa kun Am-Am kisaa pelattiin. Elmo pelasi am-am kisan harkkakierroksen fiiliksillä.
Perjantai illalla tuli vielä vettä kunnolla mutta lauantai aamuna aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja keli oli muutenkin hyvin kesäisen lämmin. Sunnuntaina oli melko samanlaista keliä ja kisailijoilla oli hienot puitteet Salon urheilupuistossa.
Tässä poikien omat kommentit kilpailun kulusta
ELMO
Päivä 1
Peli lähti hyvin liikkeelle ja tein heti kolmos väylälle birkun. Osuin hyvin griineihin mutta putit eivät meinanneet millään upota, 8 ja 9 väylille tein kolmen putin bogit. Takaysin aloitin kolmen birkun junalla ja olin -2 tilanteessa. 17 väylällä lipsahti bogi korttiin mutta kuitenkin ihan hyvä kierros 70/-1. Lyöminen oli todella hyvää mutta kiekan jälkeen oli tiukka putti treeni, olin kuitenkin tehnyt 16 griini osumaa joista sain tehtyä 8 kertaa lipoutin. Lähdin poikien ekassa ryhmässä ja sain odottaa koko päivän lopullista sijoitustani joka oli T2 ekan päivän jälkeen.
Päivä 2
Tänään oltiinkin sitten viimeisessä lähdössä ja hyvällä fiiliksellä. Hankalaa lyömistä ja huonommin griiniosumia kuin edellisenä päivänä. Osuin vain 7 kertaa griiniin kierroksella mutta lähipelini oli liekeissä. Tein yhden chip in ja 4 sand seiviä. Päivän ainut bogi tuli korttiin jo toisella reiällä ja kuittasin sen pois nelos reiän birkulla. Takaysin aloitin ja lopetin birkuilla. Vikalla väylällä löin 170 metristä lähestymisen 40 cm lipusta lyhyeksi ja siitä helppo pörö sisään mutta se ei riittänyt kun kaveri paukkas matkalla yhden extra iigelin sisään. Hyvä kisa 70,69/ -3 sija T2
TEEMU
Ensimmäinen päivä lähti erittäin hyvin käyntiin. Sain tehtyä tokalle ja kolmannelle reiälle hyvät birdiet. Tämän jälkeen vaikeudet alkoivatkin. Tein pari tuplaa ja kolme bogeyta enkä yhtää birdietä, joten päivän tulokseksi tuli 76 (+5), johon en ollut kovin tyytyväinen hyvän alun takia.
Toisen päivän alku oli jo tasaisempaa. Olin etuysilä koko ajan parin tuntumassa. Takaysillä tein taas muutaman bogeyn ja yhden birdien. Toiseksi viimeiselle väylälle tehty tupla johti tulokseen 75 (+4). Olin tähän tulokseen jo tyytyväisempi, koska lyömiseni oli selvästi ensimmäistä päivää parempaa, mutta putit eivät aivan uponneet. Sijoitus oli yksi kauden parhaistani eli jaettu 16.