Aleksi Fujitsu Finnish Junior Tour 6. Kurkissa, Elmo Timberwise Open Nordic leaguen kisassa Alastarolla

Elmo Gerkman pääsi Nordic Leaguen osakilpailuun Timberwise Openiin ( Finnish Open ) sisälle. Kilpailu pelattiin Alastarolla Suomen pisimmällä golfkentällä.

Kenttä on 6700 metriä pitkä, ja siihen toi omat haasteensa to-pe vallinnut melkoisen kova puuskittainen tuuli. Muutamat isot saderyöpsyt antoivat myös lisämaustetta.

 

Aleksi Sovijärvi oli Kurkissa pelaamassa Fujitsu Finnish Junior Tour viimeisessä osakilpailussa ennen Lahden Golfissa pelattavia finaaleja.

Kurkin kenttä oli viritetty aivan huippuunsa, ja vaikeat/nopeat griinit näkyivät myös hieman tuloksissa.

Kurkissa saatiin pelata melkoisen mukavassa golfsäässä, puolipilvistä ja auringonpaistetta. Välillä tosin tuuli yltyi puhaltamaan melko kovasti.

 

Tässä poikien kommentteja kilpailuista:

FFJT Kurk Golf

ALEKSI

 

1.kierros

”Ensimmäisillä väylillä lyönnit olivat ihan kauheita, mutta parin väylän jälkeen alko lyönti jälleen sujua.

Lähipelini oli hyvää. Muuten hyvä kierros, mutta yksi tripla pääsi lipsahtamaan tulokseen. Ehdin hyvin tankata seuraavaa kiekkaa varten.”

 

2.kierros

”Lyönti jatkui hyvänä niinkuin lähipelikin. Kuitenkin triploja tuli nyt korttiin kolme kappaletta. Nämä heikensivät tulostani.

Tuuli yltyi jossain vaiheessa ja se kyllä vaikutti hieman peliini.”

 

2 päivä/ 3.kierros

”Pari kolmen putin griiniä, muuten lähipeli oli hyvää. Lyönti sujui myös hyvin. Jälleen korttiin tuli yksi tripla enkä saanut vieläkään yhtään birdiä tehtyä.

Vaikka en saanut ihan täydellistä onnistumista FFJT sijoitukseni parani yhdellä sijalla.”

 

Loppusijoitus oli T31/+30.

 

Timberwise Finnish Open Alastaro Golf

ELMO

 

1.päivä

”Lyönti tuntui todella epävarmalta ja huonolta, enkä saanut siitä millään kiinni. Tuloksesta tuli myös sen mukainen.

Metsät tulivat tutuiksi, ja sai taistella koko kierroksen, että saisi edes bogia aikaiseksi.

Griineillä sahailtiin edestakas, kun en saanut puttaamiseenkaan oikein mitään tatsia. Vitos väylällä olin puttaamassa par puttia jostain 3m ( kahden metsän kautta ),

ja tein siihen kolmen putin tuplan. Samoin 13 väylällä ihan umpimetsästä löin hienon rauta 8 griinille ja kolmen putin bogi korttiin. Tuloksena oli hurja 83/+11 kierros

Myöhemmin illalla katsoin golfliiton IG sivuilta lyöntivideota, joka oli kuvattu minusta kun olin 10 väylän avauksessa. Löysin virheen mistä huono lyöntini oli johtunut.

Kiitos videosta golfliitolle…”

 

2.päivä

”Lähdin vain pelailemaan ajatuksella, että saisin tehtyä kohtuullisen kiekan. Rangella lyödessä olin huomioinut eilisen lyönti virheeni.

Aloitin bogilla, kun par puttini meni kevyesti pyörähtäen reiän taakse.

Lyönti tuntui kuitenkin tosi hyvältä, ja pääsin hyvin birkkupaikoille.

Väylällä 5 ( kentän 14 ) avasin birkkuhanat, kun upotin hyvän birkun sisälle. Samoin 7 ( kentän 16 ) laitoin hyvän putin sisään, birkku.

Seuraavalle tuli metsän kautta bogi ja 9 väylällä ( 18 ) käytiin kanssa metsän puolella, mutta olin kolmella jo griinipunkkerissa. Lippu oli tosi pahassa paikassa

lyöntiini nähden eikä kevyt bunulyöntini pysynyt griinin ylätasolla vaan liukui pitkäksi. Paluu putti reiän vierestä pitkäksi ja siitä bogi sisään.

Kentän etuysille mentiin +1 tilanteessa. Onneksi ykkös väylä pelattiin cool out väylänä, oltiin saatu pallot jo griinille, kun tuli hirveä vesi/tuuli myräkkä.

Pystyttiin odottelemaan extra 5min sontsan takana, kun vettä tuli vaakana päälle. Meinas tulla vähän kylmä. Koko ryhmällä oli suht lyhyet birkku putit, mutta tehtiin kaikki parit.

Seuraavalle par 3 -väylälle pitkä norsuputti sisään, ja siitä eteenpäin tein kolme peräkkäistä böödiä. Hyvää tekemistä.

Kahdelle vikalle tuulimyräkkä tuli taas peliin. Kasille tein upean par pelastuksen. Vikalla väylällä tuuli painoi valitettavasti palloni väyläbunkkeriin pahaan paikkaan.

Siitä lähes maksimi lyönti väylän oikealle kummun päälle ja sieltä griinille. Pitkä par puttini kierähti reiästä sen taakse, ja oli tyytyminen bogiin.

Erittäin tyytyväinen olin päivän peliini, paljon onnistumisia. 71/-1 Nousin tulosluettelossa 52 sijaa, joka oli päivän paras nousu yhden ruotsalaisen pelaajan kanssa.

Cut tuli jo melkoisen lähelle, vaikka oli vaan yksi hyvä kiekka…”

 

 

Tästä poikien kausi jatkuu Aleksin kohdalla ensin niin, että hän menee KLL kisoihin, ja sen jälkeen tulee kauden kohokohta sillä….

Aleksi on valittu edustamaan Suomea The Evian Junior`s Cup kisaan 20.9.-23.9. Ranskaan. Kisasta puhutaan, että se on samalla epävirallinen alle 14v. MM-kilpailu.

Kisaan valitaan vuosittain jokaisesta osallistuvasta maasta 2 parasta tyttö/poika pelaajaa. Kansallisuuksia on yleensä ollut edustettuna 15-16 eri maasta.

Kilpailut käydään Evian Resort Golf Clubilla joka tunnetaan myös naisten Major kenttänä. ONNITTELUT ALEKSI SAAVUTUKSESTASI!

 

Elmon kausi etenee tällä viikolla FT finaalien merkeissä Peuramaa Golfissa ( Vanha peura )