Elmo Gerkman palkittiin Golfgaalassa

Nurmijärvi Golfin Elmo Gerkman palkittiin Suomen Golfgaalassa viime viikonloppuna 14.1. Finnish Junior Amateur Rankingin voittajana. Elmo keskittyi pääasiassa jo aikuisten kisoihin kaudella 2022, mutta ehti pelata myös seitsemän junioreiden kilpailua.

Kausi alkoi Elmon osalta erinomaisesti hänen voitettuaan Finnish Lauro Openin tammikuussa sekä Triple A European Openin maaliskuussa. Kesän kilpailut Suomessa menivät ehkä odotuksiin nähden aavistuksen alavireisesti, kunnes syyskuun alussa tuli jälleen voitto Alastaron Finnish Junior Tourin osakilpailusta.

Tämä kausi on alkanut Elmolla jo menestyksekkäästi. Hän sijoittui tammikuun alussa Lauro Finnish Openissa puolustavana mestarina neljänneksi. Seuraavalla viikolla tulikin sitten kauden ensimmäinen voitto. Elmo päihitti Andalusian ammattilaiskiertueen Toro Tourin osakilpailussa Azata Golfissa niin ammattilaiset kuin amatööritkin.

Myös moni muu Team NGK:n juniori sijoittui Finnish Junior Amateur Ranking -listalla hyvin. Neo-Niko Hiltunen oli rankingin 17. ja paras 2007 syntynyt poika. Anna Sovijärvi oli ikäluokkansa paras tyttöjuniori sekä Lukas Sovijärvi paras 12-vuotias poika. 

Nurmijärven kunta palkitsi NGK:n Suomen Mestarit

Nurmijärven kunta palkitsi viime vuoden menestyneitä urhelijoita. Joukkuiden Suomen Mestaruuden voittanut Nurmijärven Golfklubin miesten joukkue palkittiin 700 euron palkinnolla Nurmijärven kunnan toimesta. Joukkueessa pelasivat Henri Satama, Ossi Mikkola, Eemeli Järvinen ja Elmo Gerkman.

Suomen Mestarit Eemeli Järvinen, Ossi Mikkola, Henri Satama ja Elmo Gerkman.