Jäsentiedote 11.9. ajankohtaisista asioista

Jäsentiedote 23

 

Ajankohtaista

Elokuun kävijämäärä

Elokuun kävijämääräksi kirjattiin 8.093, joka on noin +400 kirjattua starttia enemmän kuin edellisvuoden elokuussa. Elokuun jälkeen kävijämäärä on yhteensä 31.386, joka on +1% edelliseen vuoteen verrattuna.

Pelikauden alun kylmien säiden ”kävijävaje” on saatu kiinni. Erityisesti Par-3 radan kävijäluvut jatkavat kasvua: elokuun jälkeen kirjattiin noin +1.100 starttia enemmän kuin v. 2016.

Mutta! Elokuunkin kävijämäärää verotti 16 sadepäivää tai sellaista päivää, jolloin sääennusteiden mukaan olisi saattanut olla sateenuhka.

 

Frisbeegolfrata myös C-radan maastoon

Nurmijärvi Golfin C-rataa on käytetty jo useana keväänä ennen varsinaisen golfkauden alkua frisbeegolfin kilpailuareenana. Pelipaikkana NGK:n kentät ja palvelut ovat olleet kysyttyjä ja saaneet runsaasti kiitosta.

Jatkuvuuden ja erityisesti alkukevään ja loppusyksyn tapahtumamyynnin lisäämiseksi on yhtiön hallitus päättänyt. että C-radan yhteyteen varustetaan kokeiluluonteisesti kiinteä 18-väyläinen frisbeegolfrata.

18-väyläinen tarkoittaa 18 kpl kiinteästi asennettuja frisbeegolfkoreja C-radan väylien yhteydessä. Korien asentamisen lisäksi frisbeegolfin uusia heittopaikkoja on jo rakennettu 9 kpl, loppujen 9 frisbeen aloitusheittopaikkojen osalla voidaan hyödyntää golfin nykyisiä lyöntipaikkoja. Radan suunnittelu ja toteutus on tehty siten, että siitä on mahdollisimman vähän haittaa itse golfiin, joka pysyy edelleen etusijaisena päälajina myös C-radalla.

C-radan käyttö frisbeegolfissa

On arvioitu, että frisbeegolfari pelaa C-rataa lähes samassa rytmissä kuin varsinainen golfari. 18-korin frisbeegolfkierros kestää n. 2 tuntia eli vastaa lähes golfin kierrosaikaa: sopii hyvin jopa golfareiden sekaan.

Frisbeegolfia voidaan pelata ainoastaan silloin, kun C-rata on pallorännikäytössä. Lähtöaikojen varausoikeus vieraspelaajan oikeuksin ja pallorännin käytännön mukaan, joko puhelimitse tai pelipäivänä paikan päällä.

Frisbeegolfkisat sovitaan aina erikseen, ja ne painottuvat alkukevääseen ja loppusyksyyn. Frisbeegolfkisa voidaan sovittaa helposti kentän muuhun käyttöön sopiviksi joko normaalein väliaikalähdöin tai jopa yhteislähdöillä (esim. frisbeegolfkisa 72-pelaajalle C-radalla yhteislähtönä klo 8:00 -> C-rata vapautuu golfin käyttöön klo 11:00 mennessä).

Käyttömaksut

Rata on veloituksetta käytettävissä NGK:n osakkeiden tuottamilla pelioikeuksilla. Muilta peritään käyttömaksuna 15 € / päivä (sisältää C-radan ja Par-3 radan frisbeen).

 

Radan varustelu ja rakennustyöt saadaan tehtyä vielä tällä viikolla ja ensimmäiset käyttökokemukset kerättyä kuluvan syksyn aikana.

 

Tulevia tapahtumia

 

Naisten sadonkorjuu-kisa su 17.9. klo 13:00 alk

Naisten kauden päätöskisa. Pelataan rento 9-reiän pb-kisa. Mukana joukkuekilpailu lähtöryhmittäin. Pelin jälkeen luvassa sauna sekä GRILLIRUOKAILU klubin terassilla yhdessä seuramme herrasmiesgolffareiden kanssa. Grillauksen ohessa jaetaan myös koko kauden kestäneiden naisten Mimmiliiga, Eclectic-, Birdiepuu ja Puttihissi kisojen palkinnot. Lähdöt: klo 13:00 alkaen. Tapahtuman hinta 20 euroa, sisältää grilliruokailun

 

Everybody’s ja Nurmijärven Kyläottelu la 23.9. klo 8:30

Pistebogey -kilpailu 18 reikää yhteislähdöllä täysin tasoituksin. Everybodys kilpailussa on yksi yhteinen sarja ja jokainen kilpailija tuo mukanaan n. 10 e arvoisen palkinnon palkintopöytään (huom. ei alkoholipalkintoja). Jokainen kilpailija saa palkinnon. Mukaan mahtuu 120 pelaajaa.Yhteislähtö klo 8:30 Samalla pelataan myös Nurmijärven kyläottelu, jossa pelataan sekä Nurmijärvi – Muu Maailma että Nurmijärven ”kylien” väliset sarjat (Kirkonkylä vs. Klaukkala vs. Rajamäki / Röykkä).

Sateetonta syksyä kaikille!